Pentu FullMoon Ferrets:ltä?

Fretti ei ole jokaisen lemmikki ja vaatii paljon. Frettiä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta "koska se on niin söpö". Tutustu lajiin kunnolla ennakkoon niin paljon kuin mahdollista. Ehdottomasti suosittelen myös käymään frettikodissa kylässä katselemassa ja haistelemassa ennen ostopäätöksen tekoa. Otan itsekin vierailijoita vastaan kodissani kuopiossa, jotta näihin pääsee tutustumaan ihan livenä. Ainoana poikkeuksena on jos pentuja on syntynyt. Annetaan pennuille silloin oma rauha. (Maaliskuu-heinäkuu)

Pentujono saattaa olla vuodenkin mittainen, joten pennun hankinnassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. En myy pentua kenellekään, jota en ole tavannut kasvokkain. Ota yhteyttä hyvissä ajoin ja kerro heti ensimmäisessä viestissä itsestäsi, elämäntilanteestasi, frettikokemuksestasi (jos sellaista on) ja miksi olet kiinnostunut minun kasvateistani.

Myyn kasvattejani ainoastaan vastuuntuntoisiin koteihin, joissa on otettu selvää fretin hoidosta, ruokinnasta ja koulutuksesta ennen ostopäätöstä.

Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon ikäisinä eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina sekä rekisteröitynä Suomen Frettiliitto, SFL Ry:n rekisteriin. Pennun mukana saat sukutiedot, hoito-ohjeet, SFL rekisteritodistuksen sekä kasvattajan opastuksen ja tuen koko fretin elämän ajan. Pennun ostosta tehdään kirjallinen sopimus.

Pennun hinta on 450€.

 

Pentuesuunnitelmat

 

2026

May X Melvin

May (Monochrome's Buttercup) on vuonna 2025 syntynyt musta soopeli naaras, mitti kuviolla. Meikku on lempeä luontoinen ja leikkisä. Tykkää pusutella paljon ja on ihmisläheinen.

Melvin (Shadowtails' First) on 2023 syntynyt pastelli uros. Melvin on kiltti, mutta energinen. Fretin tavoin hän on utelias. Hän on myös puhelias poika.

 

Pennuista odotetaan tulevan energisiä ja lempeä luonteisia vauhtinakkeja. Väriltään mustia soopeleita tai pastelleja, mitti kuviolla tai standardilla. Sopivat mahdollisesti myös ensikoteihin.